Italian vesiltä Suomen laduille ja lomailemaan

Hapenottokykytesti kertoi, että treenini ovat tuottaneet tulosta ja olen kehittynyt paljon vuoden aikana. Seuraavaksi edessä on hiihtoleiri, sisäsoudun SM-kisat ja uusi treenileiri Italiassa, kirjoittaa Innoflamen sponsoroima nuori soutajalupaus Vilma Kangasmäki.

Kun kirjoitin edellistä blogitekstiä Innoflamen sivuille, olin juuri lähdössä treenileirille Italiaan. Olin siitä todella innoissani, mutta minua myös jännitti, pääsisinkö porukkaan mukaan ja miten treenaaminen sujuisi uudessa paikassa uusien ihmisten kanssa.

Nyt vuosi on jo vaihtunut. Näin vuodenvaihteessa on kiva miettiä ja reflektoida mennyttä vuotta ja sitä, mitä tuli saavutettua. Tässä blogipostauksessani palaan hetkeksi viime vuoteen ja kerron, miten mun marras- ja joulukuu menivät sekä harjoitusten että normaalin arjen osalta.

Ihan ensin voin todeta, että jännitin Italian leiriä turhaan. Kuukausi Italiassa meni paremmin kuin osasin odottaa. Tutustuin nopeasti muihin soutajiin, ja kaikki ottivat minut hyvin vastaan. Pääsin treenaamaan isossa porukassa, mikä on minulle harvinaista Suomessa.

Treenit sujuivat todella hyvin, eikä vastoinkäymisiä tullut paria sairaspäivää lukuunottamatta. Treenasin kahdesti päivässä kuutena päivänä viikossa. Aamutreenit alkoivat yleensä noin kello yhdeksän, ja ne olivat lajitreenejä eli peruskestävyyden ja tekniikan harjoittelua vesillä. Aamuisin meitä oli vain muutama urheilija vesillä, koska muut olivat koulussa.

Iltapäivän treeni oli useasti sisäsoutua, voimatreeni tai kuntopiiri. Asuin onneksi treenipaikan vieressä, joten oli helppoa kulkea treeneihin ja palautumiselle jäi hyvin aikaa treenien välissä.

Joulukuun alussa palasin takaisin Suomeen. Mua odotti heti VO2max-testi, joka testaa maksimaalista hapenottokykyä. Teen testin kerran vuodessa, ja se mittaa kehittymistäni kaikilla osa-alueilla. Testissä saa selville myös kaikki sykealueet, jotka ovat tärkeitä tietää harjoituksissa.

Testi toi varmuutta siihen, että treenit ovat tuottaneet tulosta ja olen kehittynyt paljon vuoden aikana. Testi kertoo myös, mitä osa-alueita minun pitäisi kehittää vielä enemmän. Harjoittelua on hyvä suunnitella sen mukaan.

Joulukuussa pääsin avaamaan hiihtokauden. Hiihto on hyvä talvilaji soutajalle, koska se on hyvin samantyyppinen laji ja siinä käytetään paljon samoja lihasryhmiä kuin soudussa. Talvella teen melkein kaikki peruskestävyystreenit hiihtäen. Joulukuussa oli onneksi hyvät hiihtokelit, ja pääsin suoraan Italiasta soutamasta Suomeen hiihtämään.

Joulupyhien aikana minulla oli muutama päivä treenilomaa. Oli kiva rentoutua ja viettää aikaa perheen ja sukulaisten kanssa Itä-Suomessa. Arvostan niitä hetkiä, joina kokoonnumme yhteen sukulaisten kanssa. Nykyään kaikilla on niin kiire, että se on aika harvinaista. Ehdin Itä-Suomessakin hiihtämään, ja oli kivaa, että sain siellä serkkuni treenikaveriksi.

Olen todella innoissani uudesta vuodesta ja kaikesta, mitä tulee sen mukana. Mulla on paljon tavoitteita ja suunnitelmia vuodelle 2023. Tammikuussa pääsen hiihtoleirille Leville muiden soutajien kanssa. Helmikuussa mulla on sisäsoudun SM-kilpailut, ja heti kisojen jälkeen lähden takaisin Italiaan kuukaudeksi treenaamaan. Pääsen siellä myös  kilpailemaan. Kerron siitä sitten enemmän seuraavassa blogipostauksessani.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Innoflame sponsoroi 20-vuotiasta soutajalupaus Vilma Kangasmäkeä kohti Kanadassa vuonna 2024 järjestettäviä nuorten MM-kisoja. Tässä blogissa Kangasmäki kertoo urheilijan arjestaan ja tavoitteellisesta treenamisestaan.

Viimeisimmät postaukset