Suuria uutisia: urheilu-urani jatkuu yliopistossa Yhdysvalloissa

Vierailin kahdessa hyvin erilaisessa yliopistossa, mutta lopulta oli selvää, kumpaan lähden. Saan paljon tukea soutamiseen, ja soutamaan pääsee ympäri vuoden, kirjoittaa Innoflamen sponsoroima soutaja Vilma Kangasmäki.

Mä oon unelmoinut jo pitkään, että saisin jatkaa mun akateemista- ja urheilu-uraa Jenkeissä yliopistossa. On ollut pitkä prosessi hakea Jenkkeihin yliopistoon ja etsiä juuri mulle sopiva koulu ja soutujoukkue.

Pääsin viimein huhtikuussa vierailemaan kahdessa eri yliopistossa, ensin Floridassa ja sitten Oregonissa. Vierailin molemmissa kouluissa kahden päivän ajan, ja pääsin tapaamaan koulujen soutujoukkueen, valmentajat ja kaikki tukihenkilöt, jotka kouluissa työskentelevät.

Sen lisäksi pääsin näkemään kampuksen ja tilat, jossa joukkue treenaa. Oli hienoa päästä näkemään kaksi hyvin erilaista koulua. Tämä vierailu helpotti päätöksentekoa siitä, kumpaan kouluun haluan ja sovin paremmin.

Florida ja Oregon on monella tapaa todella erilaisia. Floridasta mulla oli korkeat odotukset, ja tiesin, että tulen tykkäämään siitä todella paljon. Oregon puolestaan yllätti positiivisesti ja tykkäsin siitä enemmän kuin olin ajatellut.

Suurimpia eroja kouluissa oli kampus, asuminen ja treenipaikka. Floridassa soutujoukkue treenaa aika pienellä järvellä lähellä kampusta. Se on suojaisa paikka, ja siellä on hyvät sääolosuhteet soutuun. Oregonissa soutujoukkue harjoittelee joessa, jossa on kova virtaus. Tämä tuo erilaisia haasteita harjoitteluun ja olosuhteet siellä on hyvin erilaiset, mihin olen tottunut.

Myös ilmasto ja lämpötilat ovat hyvin erilaisia näissä paikoissa. Floridassa on vuoden ympäri lämmintä, joka on tietenki etu soutajille, koska pääsee vuoden ympäri vesille. Oregonissa puolestaan saattaa sataa lunta ja lämpötila tippua hyvin alas, joka lyhentää soutukautta vesillä.

Tykkäsin molemmista kouluista, mutta lopulta oli selvää, kumman valitsen. University of Central Florida oli alusta asti enemmän mun tyyppinen koulu. Kun vierailin siellä, niin tunne siitä, että tämä on oikea valinta, vain vahvistui. Kaikki ihmiset Floridassa sai mut tuntemaan oloni tervetulleeksi. Tukea opiskeluihin ja urheiluun on tarjolla todella paljon, mikä on minulle tärkeää. Kiva juttu Floridan joukkueessa on myös se, että siellä on paljon soutajia eri maista. Uskon, että Florida on mulle oikea paikka kehittyä ja kasvaa sekä ihmisenä että urheilijana.

Olen hyvin innoissani, että pääsen kokemaan, minkälaista on olla osa isoa joukkuetta ja soutaa isoja veneitä. University of Central Florida on Division I -koulu, mikä tarkoittaa sitä, että sen soutujoukkue kilpailee yliopistosoudussa korkeimmalla mahdollisella tasolla.

Soutu on yllättävän iso laji Jenkkien yliopistoissa. Näiden koulujen joukkueissa, joissa vierailin, on noin 50 urheilijaa. Yliopistosoutu on hyvin erilaista kuin Euroopassa. Jenkeissä treenataan ja kisataan ainoastaan isoissa veneluokissa eli kahdeksikossa ja nelikossa. Mä olen tottunut soutamaan melkeinpä ainoastaan yksikköä, ja kisakaudella panostan vain yksikköön.

Tällä hetkellä keskityn tuleviin näyttökisoihin ja kesällä kisattaviin arvokilpailuihin. Viikon päästä mulla on Tampereella ensimmäinen näyttökilpailu alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuihin, jotka kisataan heinäkuussa Bulgariassa. Lisäksi mun tavoitteena on päästä edustamaan Suomea alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuihin Saksaan, jotka kisataan elokuussa.

Heti EM-kisojen jälkeen muutan Jenkkeihin ja aloitan siellä opinnot. Hieno kesä ja syksy siis tulossa. Olen hyvin innoissani!

Innoflame sponsoroi 20-vuotiasta soutajalupaus Vilma Kangasmäkeä kohti Kanadassa vuonna 2024 järjestettäviä nuorten MM-kisoja. Tässä blogissa Kangasmäki kertoo urheilijan arjestaan ja tavoitteellisesta treenamisestaan.

Viimeisimmät postaukset