Innoflamelta saat verovapaat lahjakortit henkilöstölle – ihmiset eivät halua koteihinsa turhaa tavaraa

Perfect Finnish on Innoflamen lahjakorttipalvelu, jossa on markkinoiden laajin lahjavalikoima. Lahjansaaja voi valita esimerkiksi suomalaista designia, kotimaista ruokaa, retkeilyvarusteita, keittiötarvikkeita, hyvinvointielämyksiä tai leffalippuja. Moni myös lahjoittaa lahjakorttinsa hyväntekeväisyyteen.

Ihmisten suhtautuminen tavaralahjoihin on muuttunut: kukaan ei enää halua kotiinsa turhaa tavaraa. Se on yksi syy siihen, että lahjakortin suosio yrityslahjana kasvaa koko ajan.

Perfect Finnish -lahjakortin vastaanottaja saa varmasti mieleisensä lahjan, sillä hän pääsee valikoimaan sen itse. Lahjavalikoimaan on valittu laadukkaita ja kestäviä tuotteita sekä aineettomia lahjoja, kuten elokuvalippuja ja hierontaa. Valtaosa tuotteista on kotimaisia, ja mukana on myös hiilineutraaleja tuotteita.

Ruokaa, hyväntekeväisyyttä ja laadukkaita tavaralahjoja

Ruokalahjat ovat Perfect Finnishin valikoimassa uutuuksia. Moni asiakas on toivonut ruokaa valikoimaan, sillä hektisen arjen keskellä kotiovelle toimitettu kotimainen, tuore ja terveellinen arkiruoka helpottaa työntekijöiden arkea. Se toimii myös lounassetelin korvaajana.

Lahjakortin vastaanottaja voi valita ruokalahjaksi esimerkiksi Fazerin herkkuja tai Feelian kotiruokaa. Jotkut työnantajat tilaavat työntekijöilleen myös jouluruokaa suoraan kotiin.

Moni lahjakortin vastaanottaja päätyy lahjoittamaan lahjakorttinsa arvoa vastaavan summan hyväntekeväisyyteen. Vuonna 2022 ostetuista Perfect Finnish -lahjakorteista on tällä hetkellä lahjoitettu hyväntekeväisyyteen yli 150 000 euroa. Lahjakortin saaja voi itse valita kohteen, johon haluaa summan lahjoittaa.

Myös tavaralahjat ovat kuitenkin edelleen suosittuja, mutta niistä ollaan entistä tarkempia. Ihmiset arvostavat korkealaatuisia, pitkäikäisiä ja vastuullisia tuotteita, jotka tulevat aidosti tarpeeseen. Perfect Finnish -lahjavalikoimasta löytyy muun muassa Marimekon, Iittalan, Fiskarsin, Artekin ja Balmuirin tuotteita.

Verovapaus kasvatti lahjakortin suosiota

Lahjakortti on kasvattanut suosiotaan yrityslahjana myös siksi, että sen voi nykyään antaa verovapaana lahjana, jos tietyt ehdot täyttyvät.  Lahjakortti pitää antaa koko henkilöstölle, ja sen arvo saa olla enintään 100 euroa henkilöä kohden kalenterivuoden aikana. Lisäksi lahja valitaan rajatusta valikoimasta.

Perfect Finnish -lahjakortin hinta on alkaen 19,90 €. Kortti on mahdollista personoida vastaanottajalle sopivaksi. Lahjakortin voi tilata paperisena tai sähköisenä.

Viimeisimmät postaukset