Tässä ovat tämän vuoden kohokohdat: ulkomaanreissut, arvokisat, koulupaikka Jenkeistä ja uudet ihmiset

Tähän vuoteen mahtui hyvien fiilisten lisäksi myös vastoinkäymisiä. Kesä oli rankka, mutta sen jälkeen soudin urani parhaan soudun EM-kisoissa, kirjoittaa Vilma Kangasmäki. 

Tämä vuosi on ollut mulle tosi merkittävä. Opin itsestäni paljon uutta ja saavutin asioita ja unelmia, jotka vielä alkuvuodesta tuntuivat hyvin kaukaisilta. Sain toteuttaa itseäni ja elää unelmaelämääni, mistä olen hyvin kiitollinen.

Hyvien fiilisten lisäksi vuoteen mahtui myös vastoinkäymisiä. Olen kuitenkin kiitollinen myös niistä sekä huonoista päivistä, sillä niiden myötä opin, että ikinä ei pidä luovuttaa ja aina kannattaa luottaa itseensä.

Yksi vuoden kohokohdista oli reissut Italiaan. Vuoden ensimmäinen leiri oli siellä helmikuun alussa. Toinen Italian leiri oli maalis-huhtikuun vaihteessa. Molemmat leirit kestivät noin kuukauden. Parasta Italiassa olivat täydelliset treeniolosuhteet, uudet kaverit ja ihanat maisemat. Pääsin myös kisaamaan uusien treenikavereideni kanssa.

Toinen kohokohta oli matka Jenkkeihin. Matkalla varmistui, että olin löytänyt itselleni sopivan koulun Yhdysvalloista ja tuntui, että pitkäaikainen unelma Jenkeissä opiskelusta ja urheilemisesta oli lähellä toteutua.

Hakuprosessi Jenkkeihin yliopistoon on ollut tosi pitkä, ja vielä vuosi sitten olin epävarma, löytäisinkö itselleni sopivaa koulua. Vierailin Yhdysvalloissa kahdessa eri koulussa. Kun pääsin perille Floridaan ja näin tulevan joukkueeni, tiesin, että se on mun paikka. Toukokuussa allekirjoitin sopimuksen tähän joukkueeseen, ja tammikuussa muutan vihdoin Floridaan.

Myös arvokilpailut olivat tärkeä osa vuottani. Treenaan niitä varten ympäri vuoden ja odotan innolla, milloin pääsen lähtölinjalle. Tänä vuonna kisat opettivat mulle enemmän kuin osasin odottaa.

Kesä oli aika haastavaa aikaa. Mulla oli todella hyvä pohja alla kaikista talven treenileireistä, ja odotin kesän kilpailuilta paljon.

Heinäkuussa kisattiin Bulgariassa alle 23-vuotiaiden MM-kisat. Heti ensimmäisen lähdön jälkeen petyin todella paljon. Jälkiviisaana voin todeta, että odotukseni olivat liian korkealla, ja omien odotusten pettäminen sattui.

Kilpailut olivat kuitenkin vasta alussa, joten mulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kerätä itseni ja vetää kisat kunnialla läpi. Lopulta kisojen viimeisessä lähdössä sain hyvän ja ehjän suorituksen. Koin, että ylitin itseni pettymysten jälkeen, ja olen ylpeä siitä.

Kesän viimeiset kilpailut olivat alle 23-vuotiaiden EM-kisat, jotka kisattiin elokuussa Saksassa. Kuten mainitsin, kesä oli mulle haastavaa aikaa, ja sen vuoksi aloin jopa vähän epäillä itseäni. Minua mietitytti, mitä näistä kisoista tulisi, ja tunsin, että olin tapahtumarikkaan kevään ja kesän jälkeen aika uupunut. Päätin lähteä EM-kisoihin kuitenkin hyvällä mielellä ja yrittää parhaani ilman ylimääräisiä paineita.

Kaikki menikin odotuksiani paremmin. Saavutin ensimmäistä kertaa A-finaalin eli kuuden parhaan joukon arvokisoissa. Soudin urani parhaan soudun rankan kesän jälkeen. Olen ylpeä, että jaksoin luottaa itseeni enkä luovuttanut.

Vuodessani oli vielä yksi tärkeä kohokohta, nimittäin ihmiset. Arvostan kaikkia ihmisiä ympärilläni. Tuntuu, että mulle on muodostunut hyvä tiimi. Se on tärkeää sekä urheilun kannalta mutta tietenkin myös elämässä ylipäätään.

Lisäksi olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin eri puolilta maailmaa. Rakastan uusia kohtaamisia kisoissa ja leireillä. Niitä ei tulisi koettua ilman urheilua. Kisoissa ja leireillä meillä kaikilla on yhteinen intohimo, joka yhdistää.

Kaiken kaikkiaan mulla on mahtava vuosi takana. Odotan innolla uutta vuotta ja sen tuomia kokemuksia ja oppeja.

Toivotan kaikille rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta!

Innoflame sponsoroi 20-vuotiasta soutajalupaus Vilma Kangasmäkeä kohti Kanadassa vuonna 2024 järjestettäviä nuorten MM-kisoja. Tässä blogissa Kangasmäki kertoo urheilijan arjestaan ja tavoitteellisesta treenamisestaan.

Viimeisimmät postaukset